Olemme jatkaneet viestittelyä eilispäivän jälkeen sähköpostitse. Puhutelkaamme häntä nimellä Eka. Mitään tapaamisajankohtaa emme vielä sopineet. Jotenkin on tullut sellainen olo, että mahtaako koko tapaamista järjestyä sillä Eka tuntuu olevan hyvin varovainen sen suhteen, ettei missään tapauksessa jää kiinni. Sovimme, että jäämme itseksemme pohtimaan sopivaa tapaamispaikkaa "no man's land" -ajatuksella, ettei vaan törmäisi kehenkään tuttuun. Toki, sitä saattaa lähteä vaikka toiselle puolelle maapalloa ja silti tapaa naapurinsa. Mutta jätän nyt Ekan hetkeksi ja pohdin muuta.

Kuinka moni teistä on sitä mieltä, että kun ollaan parisuhteessa niin silloin ei tapailla muita? Ja jos vielä kertakaikkiaan on perhettäkin, niin muiden tapailu on rikos, vääryys, silkkaa hulluutta ja pettämistä? Kuinka moni ajattelee, että muiden perään ei sitten enää haikailla kun valinta on tehty ja että jos haikaileekin, niin on ensin erottava ja sitten on vapaa tekemään mitä haluaa. Mutta ei kuitenkaan heti silloinkaan, koska sehän nyt olisi aivan järkyttävää että löytäisi heti uuden, koska kyllä jokin "tietty aika" pitää olla eron jälkeen ennen kuin on soveliasta heittäytyä uuteen suhteeseen. Missä kulkee raja? Onko tapailu ihan ok mutta seksi kiellettyä?

Itse mietin että voi hyvänenaika sentään! Puhun nyt omasta puolestani, en kenenkään muun. Oma mielipiteeni asiaan on, että jos hyvällä omatunnolla pystyy tekemään jotain omaksi hyväkseen, niin miksi sitä ei tekisi. Tapaa ihanan ja kuuman miehen tai naisen, ja tietää että tätä hetkeä ei ole enää saatavilla huomenna. Että se hetki on siinä nyt tai ei koskaan, niin miksi kieltäytyä. Toki, jos omatunto istuu olkapäällä ja sanelee että elä helvetissä tee mitään hölmöä niin sitten kannattaa kuunnella. Mutta itse en halua sitä hetkeä elämääni, että mietin kiikkustuolissa solvaten itseäni että miksi en mennyt, kokenut ja elänyt. Tämä kuitenkin on vaik yksi elämä mitä me saamme. Elämä on hetkissä. Pahinta mitä parisuhteessa ollesani voi oikeasti tapahtua on se, että tapaan jonkun paremmin. Mutta sehän on meidän kaikkien suhteessa elävien pelko. Ja tiedoksi, se voi tapahtua kenelle meistä vain,

En kannata pettämistä, enkä siihen halua rohkaista. Mutta toivon että jokainen ajattelisi avarammin. Jopa toisen ihmisen luona yökyläily voi olla vastaus oman parisuhteen tilanteeseen, jolloin se ei voi olla huonokaan ratkaisu. Itse olen kokenut tilanteen juuri näin. Se antoi vastauksen siihen, että elän huonossa parisuhteessa, jonka jälkeen lähdinkin siitä. Mutta olen myös ollut toisen kanssa silloin kun parisuhteessani on mennyt hyvin ja jonka jälkeen parisuhteessani meni vieläkin paremmin! (Ilmeisesti kyseinen yhdenillanjuttu ei ollut kovin hohdokas..;) Koen olevani parisuhdeihminen, eli en kaipaa sinkkuelämää koko elämäkseni. Tällainen tasainen mutta silloin tällöin "yhdenillan hullaantuminen" pitää mielen virkeänä. Ja nyt sitä virkistystä kaipaan enemmän kuin koskaan. Viime hullaantumisesta taitaa olla jo viisi vuotta!

Toivoisin voivani antaa pettämiselle jonkin toisenlaisen nimityksen. Ehdotuksia?